Valmiina verkkoon

Elän tällä hetkellä yhtä useista unelmistani ja asun Helsingin keskustassa. Elämässä pitää toteuttaa unelmia ja mennä myös epämukavuusalueelle. Iloisella ja positiivisella asenteella selviää tilanteesta kun tilanteesta.

Uusien asioiden tekeminen on minusta innostavaa, ja on hienoa haastaa itseään. Helppoa se ei aina ole, mutta nyt olen ottanut suuren harppauksen. Tässä se tulee, ensimmäinen blogini, Valmiina verkkoon!

Saan kyllä onnitella itseäni tästä suorituksesta. Nyt todellakin ollaan sillä epämukavuusalueella! Pärjäämiseen riittää yksi motto: Rohkeasti mukaan vaan, iloisella asenteella, valmiina verkkoon.

Tämä bloggaamisen aloittaminen on varmasti usealle ystävälleni ja tuttavalleni – sukulaisista ja perheenjäsenistä puhumattakaan – suuri yllätys. Varmasti iloinen sellainen.

Sinulle, ensikertalainen, tiedoksi, että olen aina ollut hyvin vähäsanainen, kun minun on pitänyt tuottaa tekstiä. Tekstini on aina ollut lyhyttä ja ytimekästä. Pilkut eivät aina ole olleet kohdallaan, lauserakenteesta puhumattakaan. Henkilöt, jotka minut tuntevat ja tietävät, pitävät minua parempana puhujana kuin kirjoittajana. Joten harjoitellaan kirjoittamaan! Ei se varmasti ole esteenä tälle uudelle mukavalle harrastukselleni.Matkan varrella kuvat kertovat välillä enemmän kuin tuhat sanaa.

Mitä olen ajatellut blogissani jakaa arjen ja kuvien lisäksi? Myynti ja asiakaspalvelu ovat osa minua, joten niistä varmasti jaan ajatuksia. Uskon aiheiden koostuvan monista myyntiin ja muutokseen liittyvistä ajankohtaisista asioista, keskusteluista ja kokemuksista, sillä elämmehän todella kiinnostavaa murroksen ja muutoksen aikaa. Jonain päivänä olisi hienoa saada mukaan myös henkilö- tai yrityshaastatteluja – ehkä jopa molempia. Mielelläni otan vastaan myös vinkkejä. Mitä sinä haluaisit lukea blogistani? Mikä voisi tuoda sinulle hyötyä sekä iloa päivään?

Hyppää kyytiin! Tavataan matkalla uusia ihmisiä, jaetaan hyviä ajatuksia ja kokemuksia. Tilaa blogi ja pysy kärryillä. Sinulle tulee ilmoitus sähköpostiisi, kun olen lisännyt uuden blogipostauksen. Jos jonain päivänä tuntuu siltä, että et enää halua blogitiedotetta, voit perua sen helposti ilmoittamalla siitä viestin alakulmassa olevalla painikkeella.

Kiitos sinulle, kun olet mukana valmiina verkkoon –blogini alkutaipaleella. Olisi mukava kuulla kommentteja sinulta – joko nyt tai myöhemmin.

Haluan vielä kiittää taustatukea kannustuksesta. Taustalla ovat vaikuttaneet Vapaamarkkinoinnin Anja Kadziolka ja Digitaalinen markkinointi -koulutus, oikolukija Kaija Alila, WordPress aloitukseen avustava Milla Kissaniitty sekä upea tukiryhmä. Kiitos!

Aurinkoa ja iloa päivään!

Olen valmiina verkkoon ☺

Kirsi