Sisäinen rikkaus – taito elää aidommin

Vaikeina hetkinä on hyvä olla työkaluja, joihin voi luottaa.
Vaikeat hetket ovat yleensä käänteentekeviä hetkiä elämässä. Jälkeenpäin ajatellen, takapakit ovat tarpeellisia, jotta pystyy näkemään mistä on lähtenyt ja oppii näkemään selkeästi, miten siitä pääsee jatkamaan eteenpäin. 
Se on kuin trikoopaidan venyminen, kun on kerran sen venyttänyt muodostaan, niin se ei palaudu enää vanhoihin mittoihin. Päästetään irti vanhoista tarinoista toimintamalleista ja aletaan elää aidommin. Tämän jälkeen on helpompi hyväksyä menneet ja osaa olla kiitollinen niistä vaikeista hetkistä.

Kaikki kokemukset, ihmiset ympärillä, auttavat tällä elämänmatkalla eteenpäin. 

Sisäinen rikkaus – taito elää aidommin

Kärsivällisyys on tärkeää ominaisuus sisäisellä matkalla. Sisäisestä kokemuksesta tulee ensiksi mieliala, sitten temperamentti ja lopuksi uusi persoonallisuus.
Puhdistamalla menneisyyttä – sisintään, nousee alitajunnasta asioita, joita ei välttämättä tiedostanut siellä olevan.  Kun ne tulevat tietoisuuteen, voi niille silloin alkaa tehdä jotain. 
Tunteita voi aluksi säikähtää ja niistä voi tulla pelon tunne. Pelon sijasta, antaa tunteille rakkautta. Tähän on tutuksi hyväksi havaittuja työkaluja ja menetelmiä, joita olen käyttänyt oman sisäisen matkan aikana. 

Kun päästää irti vanhasta, tulevat aivot tietoisemmaksi uusista ajatuksista ja niille vapautuu lisää tilaa. Kun muuttuu, muuttuu energiat elämässä ja vapautuu aikaa uudelle. Sydän ja keho aukeaa, alkaa valmistumaan uudelle minälle sopivaksi. 

Sisäisen rikkaus on itsenäistä vaurautta ❤️

Ihanaa kesää, nautitaan aurinkoisista ja upeista kesäpäivistä. 

Suurella sydämellä Kirsi ❤️