Seitsemän helppoa asiaa viikon aikana.
Anna oma arvonimi jokaiselle viikonpäivälle. Nimetään jokainen viikonpäivä tietyn teeman mukaisesti ja tuodaan ne käytäntöön sen päivän aikana.
Jouluna sisko sai joululahjaksi kirjan, jossa jokaiselle päivälle on positiivinen hyvänmielen lause.
Tämä muistutti minua vuosien 2016 – 2017 hyvästä päivittäisestä rutiinista, joita tein säännöllisesti. Olin ihan unohtanut tämän hyvän rutiinin.
Pidin paperikalenteria hyvän mielen päiväkirjana, johon jokaiselle viikonpäivälle kirjoitin oman arvonimen.
Tämän hyvän idean otin käytäntöön Rhonda Byrnen ”Päivittäisiä elämänohje” kirjasta. Kirjassa on 365 oivallusta, jotka tuovat elämään enemmän iloa, hyvinvointia ja onnea vuoden jokaiselle päivälle.
Arvonimi viikonpäivälle, niin kuin minä sitä kutsun.
Nämä päivien arvonimet ovat todellakin tuoneet minulle oivalluksia iloisempaan arkeen, hyvinvointia ja onnea elämääni. Niin monet negatiiviset tunteet ovat unohtuneet ja leikin varjolla olen saanut pahanmielen kääntymään hyväksi.
Lähdin toistojen kautta rakentamaan rutiinia. Joka aamu kirjoitin kuluvan päivän kohdalle sille kuuluvan mukaisen otsikon, jota kutsun arvonimeksi.
Maanantai – Hyvien ajatusten maanantai
Tiistai – Arvonannon tiistai
Keskiviikko – Hyvien tekojen keskiviikko
Torstai – Kiitoksen torstai
Perjantai – Hyvien tunteiden perjantai
Lauantai – Keventymisen lauantai
Sunnuntai – Kaiken hyvän sunnuntai
Jos päivän aikana ei kaikki mene ihan niin kuin oli suunnitellut ja tapahtuu harmittavia asioita tai kömmähdyksiä, menee fiilis aika pohjalle.
Siinä vaiheessa usein, antaa tunteiden mennä mukaan huonoihin fiilikseen. Siinä vaiheessa on hyvä pysähtyi ajattelemaan, mikä olikaan tämän päivän arvonimi?
”Hmm.. Hyvien tekojen keskiviikko, mitä hyvää voisinkaan tehdä”.
Se pelkkä ajatus ja pohdinta mitä voikaan arvonimi päivänä tehdä saa ajatukset pois siitä harmituksesta ja pääsee paremmalle puolelle siitä huonosta fiiliksestä, nousee huonon tunteen yläpuolelle.
Tämä onnistuu meiltä kaikilta, mutta ei välttämättä ensimmäisillä viikoilla. Sitä pitää harjoitella, niin kuin kaikkia muita uusia tapoja. Tekemällä vähintään kuukauden päivät, päivittäin, niin pääsee hyvään alkuun. Sitähän sanotaan, että jos teet toistona jotakin asiaa yli 30 päivää, tulee siitä sinulle uusi toimintapa.
Mitä nämä arvonimi viikonpäivät sitten pitävät sisällään, niin avaan niitä vähän tähän alle.
Ota viikon seitsemän päivää käyttöön ja matkaa iloisempaan arkeen
- Hyvien ajatusten maanantai; Anna hyviä ajatuksia itsellesi ja muille. Päätä, että joka maanantai ajattelet paljon hyviä asioita.
- Arvonannon tiistai – Tänä päivänä jaetaan arvostusta. Arvosta itseäsi, terveyttä säätä, kotiasi, perhettä, työkavereita, ihmisiä joita tapaat päivän aikana. Arvosta hienoja hetkiä menneisyydessä ja hetkiä tulevaisuudessa.
- Hyvien tekojen keskiviikko – Jaa rohkaisua ympärillesi, jaa ystävällisyyttä, – hyviä sanoja. Osoita aitoa kiinnostusta niitä kohtaan joita tapaat päivän aikana. Etsi tilaisuuksia joissa voit tehdä hyviä tekoja.
- Kiitoksen torstai – Viljele kiitollisuutta koko torstain. Sano ja ajattele kaikissa mahdollisissa tilanteissa kiitos. Kiitos – siihen sanaan sisältyy uskomattoman suuri voima.
- Hyvien tunteiden perjantai – Päivä, jolloin otetaan koko päiväksi käyttöön hyvät tuntemukset ja kasvatetaan niitä. Tapaa paras ystäväsi. Tee asioita joita rakastat, jotka tuovat sinulle hyvän tunteen. Nauti herkullinen lounas, kuuntele ihanaa musiikkia. Nauti!
- Keventymisen lauantai – Leiki, pidä hauskaa! Leiki kun lapsi, hassutele. Tee asioita jotka saa sinut nauramaan, tanssi, hyppele, viheltele aamusta iltaan. Lauantai on päivä, jolloin kevennät oloasi.
- Kaiken hyvän sunnuntai – Varaa hetki omaa aikaa ja tarkastele mennyttä viikkoa. Näe viikosta kaikki hyvät asiat ja halutessasi kirjaa niitä ylös. Katso tulevaan viikkoon ja näe kaikki hyvät asiat, jotka odottavat sinua.
Tästä päivästä lähtien ja koko vuoden 2019 on arvonnimen kirjaaminen minulla käytössä. Kirjaan joka viikonpäivälle *Success kalenteriin päivän hyviä tapahtumia.
Pienellä asioilla, joilla on suuri merkitys ja tuo oivalluksia iloisempaan arkeen.
Hyvällä mielellä saa hyviä tuloksia aikaseksi, niin itselleen, ympäristöön kuin arjen pariin.
Menestystä vuoteen 2019!
- Kirsi
ps. *Jos sinulla ei ole vielä paperikalenteria vuodelle 2019, niin ota ihmeessä yhteyttä. Minulla on vielä muutama, ainutlaatuinen Success Workbook ja 2019 kalenteri paketti hyllyssä. Teimme tämän huikean Success paketin Rahanaisten FB ylläpito ryhmän kanssa.
Jokaisesta myydystä kalenterista menee osa lasten ja nuorten talousopetuksen tukemiseen. Kerron mielelläni lisää.