Henkilöesittely videon muodossa

Halusin tehdä henkilöesittely videon ja kun en omaa riittävän hyviä videokuvaustaitoja, toteutin sen ammattikuvaajan Matti Nousiaisen kanssa. Matti Nousiainen on huippuammattilainen ja opin häneltä paljon mitä tulee huomioida kuvauksissa.

Miksi lähdin tekemään henkilöesittely videon, oli siihen pari syytä.
Ensimmäinen oli, että haluan kehittyä hyväksi esiintyjäksi ja haluan itsevarmuutta esiintymiseen. Esiintymisen jännitysrima laskee, kun sitä vain harjoittelee. Hyppää rohkeasti mukaan, pois mukavuusalueelta!
Toiseksi, haluan olla edelläkävijöiden joukossa ja tuoda videoilla omaa osaamista ja persoonani esille. Videot tuovat mukavaa lisämaustetta kirjoittamisen rinnalle. Videot ovat tulleet jäädäkseen ja niillä vaikuttaminen tulee kasvamaan suuresti.

Henkilöesittely videon esityksessä on periaatteessa kyse pidennetystä hissipuheesta.
Lähdin rakentamaan skriptiä, kirjoittamalla asioita ylös mitä haluan videolla tuoda esille. Harjoittelin etukäteen lukemalla ääneen tekstiä ja sen jälkeen nauhoitin puheen puhelimen videolle.
On hyvä harjoitella puheen esittämistä etukäteen ja tehdä siitä mahdollisimman oman näköinen.
Lopullisella videolla halusin kertoa sen omin sanoin ja tuoda näin oman personani paremmin esille.

Ole oma itsesi, sillä kaikki muut ovat jo varattuja

Olemalla avoimesti oma itsensä ja jakamalla tietoja omalla nimellään, henkilöesittely video antaa mahdollisuuden tutustua henkilöön omana persoonana.
Tulevaisuudessa tämän merkitys kasvaa, erityisesti asiakasrajapinnassa työskentelevien kohdalla. Henkilöesittely video herättää asiakkaan kiinnostuksen ja luottamuksen ennen ensitapaamista. Potentiaalinen asiakas näkee henkilöesittely videon avulla aidon henkilön ja se luo luottamuksellisen ilmapiirin ensitapaamiselle.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin kuinka paljon kertoo videoesittely?

Tästä innostuneena lähdin mukaan Vloggaajat verkkokursille. Vaikka Vloggajat kurssi on suunnattu yrittäjille, uskon saavani sieltä paljon uusia tietoja ja taitoja mitä voin hyödyntää matkanvarrella. Haluan lähteä panostamaan videoiden tekemiseen ja tehdä tutuksi Vloggaajien maailma.

Oletko sinä tehnyt tai suunnitellut tekevän henkilöesittely videota?
Mikäli et ole, niin suosittelen ja rohkaisen sinua sen tekemiseen!

Katso henkilöesittely video täältä,
Henkilöesittely Kirsi Mokki

Upeaa päivä toivottaa Kirsi