Pari viikkoa sitten sain lahjaksi KonMari kirjan. Lahjan antaja kertoi minulle, että en saanut sitä epäsiisteyden tai kaappien siivoamisen vuoksi. Vaan miksi? Asia valkeni kun aloitin kirjan lukemisen.
KonMari kirja ja menetelmän kehittäjä Marie Kondo. Kysymyksessä on Japanilaisen Marie Kondon kehittämä metodi tai menetelmä kodin järjestämiseen.
Olin kuullut ja lukenut KonMari otsikoita, mutta itse kirjaan en ollut tutustunut laisinkaan. Minulla oli mielikuva kirjasta, että siinä siivotaan kaappeja ja vanhoja tavaroita pois.
Aloitin samaisena iltana lukemaan ja kirja vei minut välittömästi mennessään. En vaan voinut päästää sitä käsistäni.
Todellakin, kirja antoi minulle paljon muuta kuin järjestämistä ja tavaroiden pois heittoa.
Luin kirjan lähes kokonaan ja halusin jättää seuraavalle päivälle loppusanat sekä kirjan kohokohtien kertaamisen.
Kondon mukaan todellinen elämä alkaa sen jälkeen, kun koti on kunnossa.
Uskomaton vaikutus oli tällä kirjalla minuun.
Seuraavan viikon kuljin tarkastellen ympäriltäni asioita, esineitä, tapoja, joita minulla on. Kävin läpi asioita, joita en enää halunnut elämääni. Seurailin myös asioita, joita ehdottomasti halusin pitää elämässäni ja vahvistaa tunnetta ja sidettä niihin. Huomasin, miten niiden merkitys kasvoi hetkessä. Aloin kutsumaan tulevaa prosessia ”Elämän KonMari”.
Mietin, miksi lähden tähän Elämän KonMari prosessiin, mikä on se tavoite tässä.
Reilu viikon kirjan lukemisesta oli tavoite prosessille vahvistunut ja aloitin ohjeiden mukaan tekemisen. Googletin vaatteiden viikkausohjeet ja järjestin kaapit ihan uuden näköiseksi. Kävin jokaisen vaatteen, tavaran tarkasti läpi, miettien mitä ne ovat antaneet ja onko niillä jatkoa vielä elämässäni.
Hävittäessämme tavaroita joudumme tekemään valintoja. Mitä enemmän valintoja teemme, sitä itsevarmempia meistä tulee. Kondon mukaan tämä heijastuu kaikkeen elämään
Aika syvällisiä asioita kävi joidenkin tavaroiden kohdalla. Yksi mekko, josta olen pitänyt kovasti, sai yllätykseksi lähteä kierrätysvaate kasaan. Mekko oli antanut minulle jo paljon iloa & kauneutta. Kiitin mekkoa ja pistin sen kierrätyskasaan.
Uskomattomia tunteita heräsi prosessin aikana. On niillä tavaroilla vain tunnetta ja energiaa, jota ei ihan heti uskoisi.
Todellakin voin allekirjoittaa sen,että ajatus kulkee paremmin ja hyvä energia kiertää ympärillä vapaammin, kun energiasyöpöt elinympäristöstä karsitaan pois.
Upean bonuksen sain KonMari menetelmästä kaupan päälle!
Nyt moni turha tavara tai vaate jää ostamatta, sillä vieläkin tarkemmin mietin, tuoko se minulle iloa vain sillä hetkellä, vai tuleeko siitä minulle lempivaate /- tavara.
Uskon kykeneväni tekemään jatkossa parempia ostopäätöksiä ja kieltäytymään helpommin ei tarpeellisista tavaroista.
Laittamalla kotisi kuntoon huomaat mitä haluat oikeasti tehdä. Kun kotisi ei ole enää törkyinen, et voi paeta ongelmiasi ja päätöksiäsi. Siisti koti selkeyttää ajatuksiasi
Muutoksen matka on alkanut, mitä kaikkea upeaa oivallaankaan.
Muuttaako tämä ”Elämän KonMari” elämääni? Kyllä, varmasti jonkin verran.
Tämä kuulostaa niin kiehtovalta ajatukselta, jolle haluan antaa mahdollisuuden.
Oletko sinä perehtynyt KonMari menetelmään? Minkälaisia tunteita tai kokemuksia se sinussa herätti?
Pienetkin muutokset voivat johtaa jotain suurta ja upeaa kohti.
Upeita muutoksen päiviä sinulle,
-Kirsi