Ajatusten voimaa

Osaatko navigoida elämääsi selkeydestä ja viisaudesta käsin?
Kun on oman elämänsä navigaattori, tietää mistä tulee ja minne on menossa. 

Jos suunta on väärä, osaa tehdä korjausliikkeitä. 
Tietää miten toimia ala- ja ylämäessä. 
Osaa nauttia elämästä, sillä elämää on hyvää tilanteesta huolimatta. 

Miten oppia erottamaan sisäisen viisauden ääni, kaikesta muusta päänsisäisestä metelistä. 

Osallistuin viikonloppuna Ihmismielen Sirkus valmennukseen, jonka veti valmentaja Tinka Sjögreen
Valmennus oli parasta, mitä minulle on tapahtunut vähään aikaan! 

Olen osallistunut viimeisten vuosien aikana useisiin valmennuksiin ja tämä oli kyllä yksi paras valmennuspäivistä.
Käyn säännöllisesti valmennuksissa, niin henkilökohtaisissa kuin seminaarivalmennuksissa. 
Toimin itse myös Elämäntaidon valmentajana (Life Coaching) ja tulevaisuudessa haluan tehdä sitä enemmän. 

Itsensä kehittämistä voi verrata kuntosaliharjoitusten tekemiseen. Tarvitaan toistoja, joita tehdään kymmeniä – satoja ja tuhansia kertoja, jotta ohjelmointi tunnistaa uuden ajattelun ja toimintatavan. 
Siksi onkin tärkeää kehittää itseään jatkuvasti ja löytää oikeat ihmiset ympärille, jotka kuuntelevat ja kannustavat matkan varrella. 

Ajatusten voimaa

Ajatukset sinkoilevat pakonomaisesti eri asioihin, ja meidän on vaikea keskittyä mihinkään. Kuulostaako tutulta?

”Ihmismielen Sirkus” on noin 80 000 ajatusta päivässä. Ajatuksien hallinta on taito, jota voi harjoitella. Omia ajatuksia on mahdotonta hiljentää kokonaan, eikä siihen ole tarvettakaan. 

Riittää, että ajatukset kulkevat sujuvasti omaa tahtiaan eivätkä pitele sinua otteessaan. 

Rentoudentilassa unohdamme negatiiviset ajatukset. Usein pieni hetki metsässä tai yleisesti luonnossa auttaa rentoutumaan. Lapsenlailla pysähdymme polulle katsomaan leppäkerttuja, muurahaisia ja sitä kauneutta ympärillämme.  
Rentoudentilassa kantaa viisauden voimaa, joka mahdollistaa itsensä kuuntelemisen.

Viisas ihminen ei elä sitku -elämää. Silloin jää hyvä elämä elämättä! Hän tavoittelee rohkeasti sitä, mistä unelmoi. Viisas ihminen luottaa omaan sisäiseen navigointiin elämän risteyksissä muiden mielipiteiden ja ajatusten sijaan. 

Kun elämässä tulee niitä pomppuja (onneksi) ja annamme automaattiohjauksen meitä viedä mukanaan, niin olemme helposti siellä väärällä polulla, joka vahvistaa pelkoa. 
Pelko tilassa emme tee useinkaan viisaita päätöksiä. Pelko tilanteessa tunnemme itsemme epävarmaksi, meillä on epämukava tunne ja olemme epätasapainossa. 
Valitettavan usein me navigoidaan tässä pelon mielentilassa ja lopputulos ei välttämättä ole hyvä. 
Jos halutaan tulevaisuudessa valita uudella viisaalla tavalla, tarvitaan sitkeästi toistoja ja viisaita ajatuksia. Mieli on kuin lihas, joka tarvitsee harjoitusta ja toistoa siinä missä kehokin. 

Opitaan tunnistamaan, ”se oli vain ajatus”, eikä anneta pelon- viedä mukanaan.

Ihmismielen Sirkus
Tinka on huippuvalmentaja, hän on niin luonteva, ammattitaitoinen, ja empaattinen.
Hänellä on elämänkokemusta ja rohkeutta peilata asioita myös oman kokemuksen kautta, arvostan sitä suuresti.

Valmennuksen aikana teimme tehtäviä, joissa kysymykset ja asioiden kyseenalaistaminen saivat miettimään, ajattelemaan ja keskustelemaan asioita auki tavalla, jota tuskin itse olisi osannut tehdä. 
Harjoitukset sinetöivät valmennuksen kokonaisuuden. 

Muistiinpanot tulen kertaamaan kertatoisensa jälkeen. Otan niistä kolme asia heti käyttöön; 

  1. Luon päätöksiä vain viisauden tilassa. 
    Olkoon se sijoitukseen tai työhön liittyvää asiaa, niin tunnistan, olenko hypetys, pelko vai viisauden tilassa. 
  2. Asia, jota haluan alkaa luomaan, niin on minulle arvoasteikolla vähintään 8,5 arvoinen
  3. Se on vain ajatus <3 

Millaisen elämän Sinä haluat luoda tästä elämästä? 

Upeaa ja viisasta päivää sinulle,

-Kirsi